Football Club Tarzan on Kuopion toiseksi vanhin aktiivista sarjatoimintaa
harrastava jalkapalloseura. Vuonna 1975 toimintansa aloittanut seura juhli
kesällä 2005 30-vuotistaivaltaan. Urbaanin legendan mukaan seuran taru alkoi
aikanaan ravintola Tarzanin kantajengin palavasta poltteesta kuningas
jalkapalloa kohtaan. Yhteisistä peli-illoista edettiin puulaakin kautta
nykyiselle sarjatasolle viitoseen. Lajin sisäpiireissä kiertävän tarinan mukaan
Palloliiton Itä-Suomen piiri on myöntänyt Tarzanille ikuisen mandaatin
vitoseen.
Jalkapallo on tarzanien alkuperäinen ja ikuinen yhdistävä tekijä. Aktiivisen
ja ajan henkeä dynaamisesti hengittävän seuran kavalkadiin kuuluu kuitenkin
paljon muutakin. Golf on laajentanut vuosi vuodelta reviiriään ja noussut
seuran sisäisessä hierarkiassa harrastajamäärillä mitattuna jopa ykköslajiksi. Lajit
linkittyvät kuitenkin toisiinsa saman ydinjoukon kautta - olkoonkin, että
molemmilla on myös pelkästään omaan lajiin keskittyvä jäsenistönsä.
Vuosien varrella on kokoonnuttu yhteen erilaisten lajien ja tapahtumien
merkeissä aina pilkki- ja laskettelukisoista lähtien. Tennis on tullut
voimakkaasti mukaan viime vuosina ja vuosittaiset biljardimestaruuskisat
kuuluvat myös traditioon. Matkailun avartava vaikutus on oivallettu iät ja
ajat. Huhujen mukaan muutamat kulttuurijaoston jäsenet ovat tutustuneet
musiikkikeskuksen toimintaan. Tanhut ja sauvakävelyt on jätetty toistaiseksi
rauhaan. Tarzanismi on elämää suurempaa taidetta - tai taidetta suurempaa
elämää; aivan kuulijasta riippuen. Ideologian joko oivaltaa, tai sitten ei.
Tarzanissa jokainen vuosi on juhlavuosi. Kolmenkympin rajapyykkiä
juhlistetaan, koska kansa niin toivoo. Unelmilla on siivet, mutta koska
jokainen tarzan elää jo omaa unelmaansa, ei kuuta kurkoteta taivaalta:
ylemmille sarjatasasoille seura ei pyri, ylevämpiin aatteisiin kylläkin. Seuran
toimintaan kuuluvat olennaisena osana myös harjoitusrupeamien, pelien ja
kilpailujen jälkeen kokoontuvat ja jäsenistön keskuudessa suuren suosion
saavuttaneet opinto- ja keskustelupiirit. Jäsenistössä on useitten eri
ammattikuntien edustus, joten keskustelujen kiihkeys ja syvällisyys on taattu. Pitkälle
on tultu - ja pitkälle tullaan vielä menemään. Kehitys kehittyy ja legenda
jatkaa kulkuaan.